perjantai 14. joulukuuta 2012

Löpinää

Sää on täällä tällä hetkellä vähintäänkin masentava... Lämpimämpi kuin eilen, autojen ikkunat eivät tänään olleet jäässä. Mutta masentava. Taivas on tuollaisten ruman harmaitten pilvien peitossa. Luultavasti alkaa sataa millä hetkellä hyvänsä. Heittäkääpä villi veikkaus, kuka jätti sateenvarjon tänä aamuna sängyn reunalle...


En ole vielä keksinyt, mitä tämän ihan kohta täällä olevan viimeisen viikonlopun aikana tekisin. Tai mitä tekisin tänään. Ruotsi 5- kurssin kirja kyllä odottaa kutsuvasti huoneeni pöydällä. Pitäisi se saada tehtyä loppuun ennen kouluun menoa, että pääsen sitten ruotsinkin läpi kirjoituksissa. Tai siis että pääsen yleensä kirjoittamaan. Suunnittelin kyllä aloittavani hurjan kielikylvyn tuon ruotsinkin kanssa, täällä kun on tuo englanti tullut hoidettua. Että älkääs sitten ihmetelkö, jos vietän kaiken aikani Entressen, kyllä nimenomaan Entressen, kirjastossa alkavan vuoden alussa ja puhelen kaikille ruotsia. Sen verran kuin osaan tietysti. Joka on tällä hetkellä aika vähäinen määrä.

Mutta hei


Joten ei masennuta säästä tai mistään muustakaan! Se on viikonloppu kuulkaas, toivottavasti noin 7 tunnin kuluttua. Eiköhän sitä huomennakin jonnekin ajaudu ihan automaattisesti, kun pääsee vaan ensin ylös sängystä ja hyppää johonkin julkiseen joukkoliikennevälineeseen.

8 kommenttia:

  1. Et todellakaan käytä viimeistä viikonloppua Lontoossa ruotsin pänttäämiseen. Kielletty. Their royal highnesses pääsivät heti jääkaapin oveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis ajatuksena oli lähinnä vaan tämä ilta siihen käyttää, ei nyt sentään koko viikonloppua :D Hienoa, että ainakin osa noista korteista on tippuneet oikeisiin postilaatikoihin...

      Poista
  2. Et edes tätä iltaa. Sekin on liikaa.

    VastaaPoista
  3. Googleta The Top Candy Shops in London ja lähdet tuliaisostoksille. Pidä hauskaa!

    VastaaPoista
  4. osta yllä olevalle anonyymille stevialla makeutettua suklaata

    VastaaPoista
  5. Mun viikonloppu alkaa vasta lauantai iltapäivänä... Huomenna kouluun... : (

    VastaaPoista

Ja siihen vaan alle rustaatte, jos jaksatte. Kateellisia kommentteja saa laitella