Parin päivän radiohiljaisuus, mutta kotiin on päästy turvallisesti.
Paluu matkalla tosin tuli hiukan mutkia matkaan: 1. lento lähti myöhässä ja ei sitten ehditty jatkolennolle... Arlandan kentällä sitten pari tuntia odoteltiin, onneksi sieltä sai virvokkeita, suhteellisen pitkä päivä oli jo takana. Seuraavaan Helsinkiin suuntaavaan koneeseen onneksi mahduttiin ja saman vuorokauden puollella pääsin kotiin.
Kotona odotti nakit, perunamuussi ja sauna.... :)
Nyt sitten taas ollaan reissun päällä, kotimaassa tosin. Uusia reissuja odotellessa
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
perjantai 21. joulukuuta 2012
Houston, we have a problem
No eikä oo... Halusin vaa enemmän kävijöitä tänne :P Eli siis todellisuudessa
lähtölaskenta on nyt saavuttanut nollapisteensä, loppu on tullut, tästä ei enää ole paluuta. Tänään, 21.12. on vuoden pimein päivä. Tai niin joku perheestäni minulle väitti. Tiedä sitten, että onko ihan oikeasta pimeä päivä vai pimeä vain siksi, että minä olen saapumassa kotiin...
Mutta eilen siis oli almost the last day of my trip to London. Pienet seremoniat koululla, kovasti kehuttiin ja sanottiin, että hiljaisia ollaan :) Sitten juotiin mehua ja syötiin keksejä. Vähän jtn läksiäislahjaakin sain, mahtuivat juuri ja juuri laukkuun. Läksiäismaljakin kulautettiin eilen ja siinähän tämä reissu nyt sitten oikeastaan olikin. Haikeaa, haikeaa...
Vielä vain toivotaan, ettei niitä ongelmia tässä enää tule. Vähän joudutaan säätämään bussien ja metrojen kanssa, mutta eiköhän sinne Heathrowlle ajoissa ehditä. Toivottavasti ei ole vielä valtavaa joululiikennettä, että mahdutaan kamojen kanssa kulkuvälineisiin kyytiin.
Eilen kuunneltiin tämä pariin kertaan, kun samassa huoneessa istuva työkaverini oli jo eilen lähdössä kotiin. Kai se on ihan sopiva biisi aloittamaan tämäkin kotimatka :)
20.00 sitten Stadi-Vantaalla

torstai 20. joulukuuta 2012
..1..
Alright, kohta se on menoa. Matkalaukku sulkeutui, mikä sinänsä on pieni ihme, ja se myöskin alitti lentoyhtiön painorajan, toinen ihme! Eli kamppeet on suunnilleen pakattu ja lentolippu tulostettu. Viimeinen työpäivä menossa. Eilen saksalaiset harjoittelijamme jättivät collegen ja tänään on sitten meidän vuoromme. Luultavasti mekin saamme sellaiset pienet läksiäiset, eli tuoremehua ja keksejä on tänään jossain vaiheessa tarjolla :)
Sää on tähän mennessä mielestäni suosinut aika lailla, ei täällä ole satanut läheskään niin paljoa kuin pelkäsin. Pari kertaa olen kastunut yllättävän "kuuron" takia, mutta kun huoneessa on lämpöpuhallin niin äkkiähän siinä vaatetus kuivuu. Nyt kuitenkin sataa. Eilen päivällä alkoi ja pitäisi kuulemma jatkua ihan huomiseen asti. Eli sateisen viimevaikutelman taitaa Lontoo meille jättää. Vastapäätä istuvan työkaverini ensimmäinen lausahdus tänä aamuna olikin "I hate London! I want to go home!". Hän on siis Bulgariasta alunperin, mutta tullut opiskelemaan ja työskentelemään tänne. Ei pidä sateesta.
Vaikka meille nyt tuollaiset pienet läksiäiset täällä koululla järjestetäänkin, niin kai sitä pitäisi jonkinlainen omakin seremonia organisoida. Voisi ehkä tuossa "paikallisessa" käydä nostamassa lähtömaljan :P
Ai niin, pakollinen Starbucks -käynti tuli hoidettua eilen, paljastavia paparazzikuvia tulee myöhemmin :D Ja rakas perheeni päätti, ettei me lähetäkään ennen kuin vasta sunnuntaina sukulaiskierrokselle, ehkä mä sittenkin nään jonkun kaverini ennen ens vuotta :)
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
..2..
Noniin, nyt on paikalliset ystävät hyvästelty ja kaikki mahdolliset yhetystiedot vaihdettu :) Ja sain läksiäislahjankin, siitä keroinkin jo aikaisemmassa bloggauksessa/postauksessa/päivityksessä.
Nyt alkaakin pikkuhiljaa tulla sellainen lähdön fiilis; matkalaukku osittain pakattu, töissä rustaan arviointia top-jaksosta ja Kaunttaun näyttää enää 2 päivää ja 7 tuntia. On aika kyllä kuitenkin mennyt tosi nopeesti, vastahan mä hyvästelin kamut sunnuntaina 29.10. siinä 02.00 (?) aikaan, 3h tai 4h tai no kuitenki aika vähän aikaa ennen lähtöä... Ja nyt oon jo tulossa takaisin.
Paljon täällä olisi vielä nähtävää ja tehtävää. Täytynee joku kerta palata takaisin kokemaan nuo kokematta jääneet jutut. Mutta ennen sitä toivottavasti pääsen myös tutustumaan muuhun maailmaan, on vähän sellainen matkailukärpänen päässyt puraisemaan :) Ja erinäköisiä ulkomaanreissuja tuntuu tässä nyt juuri pukkaavan vähän joka puolelta, saattaa olla, että tämäkin blogi saa jossain vaiheessa jatkoa seuraavista reissuista :)
Raaka totuus
Pakko se kai on hyväksyä, ei tässä nyt taida muukaan oikein auttaa... Tämä pitää kai sitten paikkansa. Täytynee alkaa käyttää noita sotamaalauksia runsaammin.
Sain nimittäin tällaiset läksiäislahjaksi... :)
P.S. Jos joku viitsisi sitten siellä kotopuolessa kertoa, mitä nämä ovat ja erityisesti, miten näitä käytetään. Tai mihin kohtaan naamaa niitä pitäisi laitella. Ehkä äippä vihdoin saa pitää mulle sen sotamaalauskurssin... ;)
tiistai 18. joulukuuta 2012
3..
Tänään olisi suunnitelmissa mennä vielä viimeisen kerran kokoukseen. Täällä alkoi kierrosviikko, joten kokous on poikkeuksellisesti jo tänään. Sain kyllä jo aika monet lähtöhalaukset sunnuntaina, mutta veikkaan, että niitä tulee vähintään saman verran tänään. Ihan outoja tällaiset spontaanit välittämisenosoitukset. On suomalainen ihan ihmeissään täällä ;)
Mutta nyt se on alkanut, lähtölaskenta :) Tuolla oikealla on tuo todella hieno Kotio Kaunttaun söhellys, joka väittää, että kotiin on enää 3 päivää ja 8 tuntia aikaa. Vähemmän kuin vielä koskaan aikaisemmin tämän reissun aikana :)
Nämä Lontoon viimeiset päivät menevät kyllä lähinnä täällä työpaikalla, onneksi ei enää kuin 3 työpäivää jäljellä, tämä päivä mukaan luettuna. Perjantaina sitten lähdetään aamusta kohti Heathrowta. Ja sitten siinä 8pm aikoihin pitäisi matkasuunnitelman mukaan laskeutua Helsinki-Vantaalle. Oijjoi, sitä odotellessa :)
Yksi yö omassa sängyssä ja lauantaina sitten jossain vaiheessa kokoontumisen jälkeen kohti Urjalaa, sitten Toijalaan ja lopulta Ylivieskaan. Pienoinen sukulaiskierros siis tässä luvassa tulevien päivien aikana. Jos en jotakuta espoolaista satu näkemään tuossa pe-la aikana, niin taitaa mennä melkein ensi vuoden puolelle... Surullista sinänsä.
Eilen aloitin jo vähän pakkaamista, saas nähdä, miten tavarat mahtuu laukkuun... Ja sitten kun saan laukun kiinnii, toivon vain, että se ei paina yli 23kg. Muuten taitaa tuliaiset jäädä tänne ;) Noh, leikki sikseen. Mä olen kohta kotona :)
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
The quote of the day
"Kun sä oot tollanen söpö tyttö, kivannäkönen, laiha ja kiva tukka, mutta suomalaiset on niin kauheen kalpeita... Sä voisit laittaa vähän poskipunaa. Mullaki aina on vähän tätä punaa, varmaan oon muutenki ihan punanen ku on niin kuuma. Sit näyttääki pirtsakammalta. Onks sulla vai tuonko mä sulle? Antaako sun äiti sulle tällasia niksejä?"
-B-
lauantai 15. joulukuuta 2012
Nyt vilahti!
Saatoitte ehkä odottaa paparazzikuvaa Britneystä tai Rihannasta tuon otsikon alapuolelta, mutta valitettavasti en ole vielä tavannu/kuvannut kumpaakaan. Sen sijaan Rembrandt, Van Gogh ja Botticelli ovat nyt uusia tuttavuuksiani. Kävin siis National Galleryssa vähän sivistämässä itseäni ja onneksi sieltä vähän "uudempien" (1700-) maalausten joukosta löytyi ihan soveliastakin katsottavaa ;) Olivat aikas paljastavia ne vanhimmat työt :)
Kannattaa kyllä mielestäni käydä tuo Gallery ainakin vilkaisemassa, jos Lontoossa sattuu olemaan. Ei tarvitse koko päivää siellä viettää, mutta nuo kuuluisimmat maalaukset on ihan hauska käydä livenä tsekkaamassa. Ja olihan sinne Picassojen sun muiden joukkoon eksynyt yksi Akseli Gallen-Kallelankin maalaus.
Ennen Galleriaa kävin Paddingtonin asemalla etsiskelemässä toivottavasti monelle tuttua punahattuista ja sinitakkista karhuherraa. Vai miten se kirjoitetaan? Karhu-herra vai karhuherra? No jaa, tällainen patsas sieltä löytyi
Tuon näköinen pytinki siellä Trafalgar Squarella

Voi kun (vai voikun?) se on söpö <3
Illalla sitten vielä kävin katsastamassa London Bridgen ja samassa hötäkässä Tower Bridgen. Tower oli aikas näyttävä näin pimeällä
perjantai 14. joulukuuta 2012
Löpinää
Sää on täällä tällä hetkellä vähintäänkin masentava... Lämpimämpi kuin eilen, autojen ikkunat eivät tänään olleet jäässä. Mutta masentava. Taivas on tuollaisten ruman harmaitten pilvien peitossa. Luultavasti alkaa sataa millä hetkellä hyvänsä. Heittäkääpä villi veikkaus, kuka jätti sateenvarjon tänä aamuna sängyn reunalle...
En ole vielä keksinyt, mitä tämän ihan kohta täällä olevan viimeisen viikonlopun aikana tekisin. Tai mitä tekisin tänään. Ruotsi 5- kurssin kirja kyllä odottaa kutsuvasti huoneeni pöydällä. Pitäisi se saada tehtyä loppuun ennen kouluun menoa, että pääsen sitten ruotsinkin läpi kirjoituksissa. Tai siis että pääsen yleensä kirjoittamaan. Suunnittelin kyllä aloittavani hurjan kielikylvyn tuon ruotsinkin kanssa, täällä kun on tuo englanti tullut hoidettua. Että älkääs sitten ihmetelkö, jos vietän kaiken aikani Entressen, kyllä nimenomaan Entressen, kirjastossa alkavan vuoden alussa ja puhelen kaikille ruotsia. Sen verran kuin osaan tietysti. Joka on tällä hetkellä aika vähäinen määrä.
Mutta hei

Joten ei masennuta säästä tai mistään muustakaan! Se on viikonloppu kuulkaas, toivottavasti noin 7 tunnin kuluttua. Eiköhän sitä huomennakin jonnekin ajaudu ihan automaattisesti, kun pääsee vaan ensin ylös sängystä ja hyppää johonkin julkiseen joukkoliikennevälineeseen.
torstai 13. joulukuuta 2012
Turha
Valitin varmaankin sadatta kertaa vuokraemännälle, että mun huone on aivan jäässä. Hän sitten vihdoin tuli itsekin testaamaan, että onko asia niin ja totesit, että "Hyvänen aika, tännehän jäätyy". Ja sitten hän päästi ilmat patterista ja nyt mun huoneessa on aika hyvät oltavat. Paitsi aamuisin. Yöksi se lämmitys jostain syystä laitetaan kokonaan pois tai jotain, joten kun herään, ei kämppä ole vielä saanut lämpöjä nostettua mun kerrokseen asti. Mutta muuten olen aika onnellinen <3
Mitäköhän muuta mulle kuuluu...? Oon tällä hetkellä kai ainoo henkilökuntaihminen täällä koululla, pari kerrosta ylempänä kai pitäisi olla muutama oppilas, muuten olen oikeastaan jopa ainoa henkilö tässä rakennuksessa. Muut lähtivät jouluaterialle ja kun en tuota joulua pahemmin viettele, tarjouduin jäämään tänne pitämään koulua pystyssä. Ainakin se vielä on pystyssä...
Mutta juu, eipä mulla tänään muuta...
Minä, onnellisena

keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Urheilu ja kulttuuri
Nyt on koettu molempia. Aloitan urheilusta, kulttuuri alkaa suunnilleen puolivälistä sivua :)
10.12.2012 maanantai klo 20.00, Craven Cottage, Lontoo. Paikat täyden vieraskatsomon vieressä. Itse asiassa taisi koko ikatsomo olla aika lailla täynnä. Tuulee, hiukka viileä ja pilvetön ilta. Aloituspotku ja Newcastle-fanit laulavat seuraavat 88 minuuttia putkeen. Ainoat hiljaiset hetket ovat, kun Fulham tekee 2 maaliaan. Ehkä vajaan minuutin hiljaisuus molempien maalien jälkeen, sitten alkaa omien kannustuslaulu taas raikumaan.
Fulham - Newcastle päättyi siis 2-1 Fulhamin kotivoittoon. Oli kylmä, myönnän. Mutta on sitä tullut 1 talviklassikkokin katsottua jäätyneellä Olympiastadionilla. Silloin oli reilusti kylmempi. Mutta olihan tuo tunnelma jotain ihan erilaista, kuin mitä Suomessa saa kokea. Jatkuva kannustus. Kannustus epäonnistumisen jälkeen. Kiitoslaulu, vaikka oma joukkue oli häviämässä ottelun. Se riemu, kun oma joukkue tekee maalin ja se hiljaisuus, kun omalle joukkueelle tehdään maali. Nyt on koettu Englannin Valioliigaa :)
Ai ja tämmönen pelaaja sattumalta sieltä huomioitiin
Oopperan kummitus
Tästä siis alkaa kulttuuriosuus :)
Elikkäs Oopperan kummitus käytiin sitten katsomassa tiistaina Her Majesty's -teatterissa. Teatteri valmistui 1897 ja kuulemma pitäisi ainakin olla sen näköinen kuin tuolloin perustettaessa. Saman vuonna on perustettu jotain muutakin, kysykää isipapalta, jos ette jo arvanneet.
Hieno musikaali kyllä oli, mutta vähän ehkä kaipasin Tarja Turusen ääntä siihen musikaalin nimikkokappaleeseen :D Vaikka kyllä ilman Tarjaakin pärjättiin oikein hyvin, kylmät väreet. Olen tosin huomannut, että aikas usein noissa lauluesityksissä olen kananlihalla, mutta siis vaikuttava esitys oli mielestäni. Pari kertaa erikoistehosteet saivat säpsähtämään, mutta kyllä se musiikki ja ne äänet olivat kaikkein mahtavinta.
Katsomossa ei montaa brittiä kyllä ollut, varmaankin turismin vetoavulla on tuotakin musikaalia näytetty jo 27 vuotta tuossa kyseisessä teatterissa. Tosin, ei huono musikaali pyöri missään 27 vuotta :) Jonkin arvion mukaan tämän Andrew Lloyd Webberin version Phantom of the Opera -musikaalista olisi nähnyt 130 miljoonaa henkilöä. Siinä on muutama esityskerta ollut...

Yhdennäköisyys on huomattava ;)

What on Earth have I been doing here ?!?!?
Fudisottelusta ja musikaalista luvassa tarkempaa analyysia myöhemmin tänään, kun pääsen kämpille koneen ääreen.
9 päivää. Reissu alkaa lähentyä loppuaan ja tein tässä vähän listaa, että mitä kaikkea sitä on tullut täällä Lontoossa ollessa tehtyä, nähtyä ja koettua:
Baker Street 221B
Big Ben
Buckingham Palace
Burger King
Camden Town/Market
Fulham vs. Newcastle
Hard Rock Cafe London
Heathrow
Köpiksen lentokenttä
London Eye
McDonald's
(Muswell Hill)
Oikeat brittiläiset valmistujaisjuhlat
Oxford StreetPhantom of the Opera - musikaali (Her Royal Majesty's Theatre)
Piccadilly Circus
Sherlock Holmes -museo
Skyfall
St. James's Park
StadionkierrosTrafalgar Square
Vatsatauti
Westfield -ostoskeskus
Ja siis enhän mä oo tehny täällä vielä mitään :D 2 kuukautta ja mun lista on aivan liian lyhyt... Harmillista.
1 viikonloppu aikaa korjata asia. British Museumissa en vielä tällä reissulla ole käynyt. Ja on jäänyt National Gallery sekä London että Tower Bridgekin katselematta. Ja Hyde Parkissa on kuulemma Winter Wonderland ja se Ripley's -museokin on käymättä. Ja mitäköhän kaikkea muuta... KFC:ssä en ole käynyt vielä kertaakaan ! ! Ja näiden lisäksi on niiiiin paljon kaikkea, mitä ei nyt just vaan tule mieleen.. Mitä ihmettä mä teen viimeisenä viikonloppuna täällä?
Sanoin tuossa muuten äsken hyvästit porukoille, on jo nyt ikävä... Voi tulla pitkät 9 päivää :)
Postikorttivuori
2 viikkoa sitten laitoin _valtavan_ kasan postikortteja matkaan... Nyt olen saanut toiveita herttäviä ensimmäisiä raportteja niiden löytämisestä perille vastaanottajilleen, mutta edelleen yli puolet on jäänyt jonnekin matkalle :O
Toivottavasti löytävät perille... Edes jossain vaiheessa...
P.S. Pyydän jo valmiiksi anteeksi korttien sisältöjä, ei ehkä olisi pitänyt kirjoitella kaikki yhteen putkeen :D

maanantai 10. joulukuuta 2012
Toiseksi viimeinen viikonloppu
Olen vielä hengissä, on vain tässä ollut pari päivää hiukka kiire :)
Lauantaina tulivat ja niin tässä sitten ollaankin sitten vietetty aikaa yhdessä ja kierrelty ympäri Lontoota. Lauantaina käytiin porukalla syömässä ja seikkailtiin täpötäydellä Oxford Streetillä. Sunnuntaina lähdin 7.30 liikkeelle. Pääsin käymään hotellin kunnollisessa suihkussa ja sitten vielä kunnon aamupalalle. Vaikka hotelliaamiainen ei sinänsä ollut mitenkään erikoinen, tuli sitä ahdettua aika paljon... Ensimmäistä kertaa kun sain yli kuukauteen kunnolla syötävää ;)
Aamiaisen jälkeen alkoikin varsinainen nähtävyyskierros. Kierrokseemme kuului minun pikkuhuoneeni, Highgaten sali ja Camden Town. Camdenista tarttui mukaan vähän tavaraa ja seuraava pysäkki oli jalkapalloa näyttävä ravinteli. Tai muut lähtivät jo hotellille elpymään, kun minä ja isipappa katselimme Englannin Liigaa.
Tänään olisi sitten tarkoitus päästä katselemaan Fulham - Newcastle. Toivottavasti pääsen töistä ajoissa ja tuo muovipussillinen lisäkerroksia, jonka pakkasin mukaan, riittää Englannin kylmennyttä ilmastoa vastaan.
Yrityksenä olisi vielä saada liput Oopperan kummitukseen. Toivottavasti onnistuu, vaikka We will rock you on kyllä myös kuulemma aikas hyvä musikaali :)
Ai, ja kyllä, tämä oli nyt toiseksi viimeinen viikonloppu täällä. Suht nopeasti on aika loppujen lopuksi mennyt, enää 9 päivää töitäkään jäljellä (onneksi...). Ja vain 1 viikonloppu. Täytyy yrittää kehitellä jotakin spesiaalia :)
Rakas perheeni on täällä!!!!

torstai 6. joulukuuta 2012
Luminen Lontoo
Täällä satoi lunta !!!! Siis tuli lunta tällä viikolla, sitä oli vielä eilen aamulla vähän, nyt onneksi on jo sulanut pois. Mutta lumi siis tarkoittaa pakkasta... Hrrr... Teidän, siellä on kylmempi ja 2 metriä lunta.. Mutta ei täällä pitäisi olla lunta! Joku kyllä taisi mainita, että tänne on nyt luvattu ihan ennätys kylmää talvea, toivottavasti se ei ehdi saapua ennen kuin lennän pois.
Pakkasen vaikutuksen huomaa myös huoneeni lämpötilassa. Se on alkanut taas kylmentyä. Vaikka eilen kylläkin selvisin jo hetken t-paidalla, vuokraemännällä kun sattui olemaan jokin istunto käynnissä ja siis asiakkaita talossa. Ihan selvyyden vuoksi, vuokraemäntäni on psykoterapeutti.
Eilen illalla siis hihhuloin ilman hupparia ensimmäisen kerran noin 38 päivään ja 20 tuntiin. Oli se vaan piristävä kokemus :)
En kuitenkaan jäänyt aloilleni nauttimaan lämmöstä, vaan suuntasin läheiseen ravintolaan katsomaan, josko siellä näytettäisiin Mestareiden Liigaa. Ja kyllähän siellä näytettiin; Chelsea - Nordsjaelland. Ei sinänsä kiinnostava ottelu, mutta jalkapalloa kuitenkin. Ja olihan se hienoa, kun Nordsjaelland iski maalin ja kavensi 2-1.. Siihen se kiri jäikin, peli päättyi varmaankin 6-1 tai jotain vastaavaa, sekosin laskuissa...
Muuten tällä viikolla ei vielä oikein olekaan tapahtunut mitään. Viikonloppuna kyllä sitäkin enemmän, kun porukat tulevat sieltä jäätävästä Suomesta minua morjenstamaan. Ja eihän tässä ole enää kuin reilu 2 viikkoa ja pääsen nukkumaan omaan sänkyyn <3
Muuten, sillä aikaa, kun te muut siellä Suomessa nautitte vapaapäivästä, minä työskentelen ahkerasti...

tiistai 4. joulukuuta 2012
The Royal Baby
Kyllä, totta se on!!!!
Ihanaa <333333
Tästä uutiseen BBC:n sivuille. Uutisen avattuasi huomaat ehkä, että se on valtavan pitkä. Joten tässä parhaat palat, jos et jaksa koko uutista kahlata läpi:
Kate on otettu eilen sisään sairaalaan akuutin aamupahoinvoinnin takia. (Voi ei!)
Raskauden uskotaan olevan maksimissaan 12. viikolla.
William vietti sairaalassa myös useita tunteja, mutta lähti klo 20.00 jälkeen.
St. Jamesin palatsi tiedottaa nyt siis virallisesti, että "Heidän kuninkaalliset korkeutensa, Cambridgen herttua ja herttuatar, ovat hyvin iloisia voidessaan ilmoittaa, että Cambridgen herttuatar odottaa lasta".
Kaikki ovat ilmaisseet olevansa iloisia (delighted) perheenlisäysuutisesta. Erikseen luetellaan mm.
Kuva ja kuvateksti, joka toi hymyn kareen huulille, yllä mainitusta uutisesta siis:
Kate ja William saavat vauvan!!!!!

- itse kuningatar Ellu
- prinssi Harry (uutisessa epäiltiin, että hänelle on asiasta kerrottu sähköpostin välityksellä, hänhän on tällä hetkellä Afganistanissa)
- koko muu Royal Family
- pääministeri David Cameron (joka tviittasi asiasta)
- Royal Air Forcen tiedottaja
- Canterburyn arkkipiispa
- Obamat
Kuva ja kuvateksti, joka toi hymyn kareen huulille, yllä mainitusta uutisesta siis:
The Duchess was last seen in public on 30 December
Edit 4.12.2012 15:16: Iltalehden mukaan voi tulla Royal Babies eli KAKSOSET!!!
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Reilu 10 tuntia reissussa
Siinä ennen kello 11 pääsin vihdoin liikkeelle täältä jäätävän kylmästä kämpästä. Hienoon suunnitelmaani, jonka siis esittelin aikaisemmin, tuli heti mutka, kun päätin piipahtaa Camden Townissa katselemassa toritunnelmia. Olin jo edellisenä iltana töistä tullessa poikennut katselemaan, mitä Camdenista löytyy, mutta koska itse Camden Market näytti tältä:
...päätin poiketa sinne uudestaan. Vaikka perjantai-iltanakin elämää tuolla kyllä oli, niin nyt lauantai-aamuna sitä vasta olikin! Paljon ihmisiä, Camden Market ja monet pikkukojut olivat täynnä tavaraa ja ruokapaikkojakin tuntui ilmestyneen yön aikana lisää. Ihania tuoksuja, ei voi muuta sanoa.. Kyllä siinä vesi jo herahti kielelle, mutta hillitsin itseni. Olinhan vasta lähtenyt reissuun, vielä ei ollut ruokatauon paikka.
Ostelin siinä sitten vähän tuliaisia ja yhtäkkiä totesin pyörineeni täysin tämän päivän aikatauluuni kuulumattomassa paikassa yli tunnin. Oli siis aika jatkaa eteenpäin, kohti varsinaista määränpäätäni, White Hart Lanea. Kun pääsin Seven Sisters -metroasemalle, nappasin mukaani pienen kartan lähialueesta. Toivoin löytäväni siitä reitin Tottenhamin kotistadionille, mutta yllätyksekseni silmiini osuikin aivan jotai muuta:
Päätin kuitenkin ensin käydä etsimässä stadionin ja hyppäsin sokkona bussiin, joka näytti olevan menossa oikeaan suuntaan. Ja jonkin aikaa se menikin ihan oikeaa tietä pitkin, mutta vain jonkin aikaa. Pienen korjausliikkeen ja uuden bussin valinnan jälkeen löysinkin helposti aloitusstadionilleni. Tai ainakin luulen löytäneeni sen. Tältä se näytti:
Odotukseni olivat pikemminkin jotain tällaista:
Joten en nyt ole aivan varma, löysinkö oikean paikan.... Toivottavasti. Seuraavaksi hyppäsinkin takaisin bussiin ja päädyin lopulta Arsenalin kotistadionille. Metrossa istuessani jo totesin, että ei hyvänen aika, näillähän on varmaan peli täällä tänään. Ja niinhän niillä olikin. Vaikka minkälaista Arsukrääsäkojua ja pieniä grillejä oli pystytetty stadionin eteen. Hevospoliisitkin olivat paikalla, huomatkaa heposien visiirit:
Hiukan oli nälkä tässä vaiheessa, joten ostin karkkia. Tiedän, hieno päätös. Sitten oliki seuraavan mutkan vuoro. Menin Leicester Squarelle, ostin kaakaon ja etsn paikkaa, josta saisi musikaaleihin halvalla lippuja. Sellaisia kojuja olikin Leicester Square pullollaan, kaikissa kojuissa oli myös kunnon jonot. Sieltä sitten olisi varmaankin tarkoitus yrittää Oopperan kummitukseen saada lippuja ensi viikolla.
Seuraavaksi nokka kohti QPR:n stadionia. Se olikin hieman vaikeampi löydettävä. Pelkäsin, että tämä jää ainoaksi jalkapallokentäksi, jonka täällä White Cityn alueella näen:
Onneksi yhtäkkiä kuulin jostain laulua ja totesin, että ei hyvänen aika, täälläkin taitaa olla peli tänään. Lähdin siinä sitten summan mutikassa harhailemaan ja vahingossa löysin stadioninkin :)
Suunnistaessani läheiseen Westfieldin ostoskeskukseen törmäsin tällaiseen kylttiin. Toi hymyn huulille:
Westfieldissä kävin lopultakin syömässä ja tekemässä vähän lisää ostoksia. Otin suunnakseni Stamford Bridgen ja lyhyehkön metromatkan jälkeen seisoskelin sen pihassa. Alkoi olla jo aika pimeää, joten kuvat eivät maailman parhaimpia ole:
Ja olihan siellä tuttujakin, lähinnä Wall of Famella:
Koska minulla alkoi olla jo hiukan kylmä ja väsymyskin iski, päätin jättää Fulhamin kotistadionin välistä, senhän kuitenkin näen viikon päästä. Ostin siis kaakaon:
ja suuntasin West Hamin kotikentälle Upton Parkiin. Kerrankin loistavat opasteet heti asemalta alkaen:
Valitettavasti stadionin pihalle en päässyt, en löytänyt suljetuista porteista reikää, josta olisin mahtunut lähemmäs. Mutta ihan komealtahan tuokin näytti:
Kotimatkalla sitten poikkesin vielä lyhyesti Oxford Streetillä ja Muswell Hillissä Sainsbury'sissa ostoksilla. Nyt on pari jauhelihapakettia odottelemassa käristystä jääkaapissa.
Ai muuten, meillähän maito on pahvipurkeissa ja jossain päin maailmaa sitä myydään edelleen pusseissa. Täällä mennään ihan tällaisilla muovipurkeilla:
Suht turha juttu, mutta menköön sarjaamme "Ison-Britannian ja Suomen erot". Samaan sarjaan menee muuten sää, koittakaahan kestää siellä lumimyrskyjen keskellä :) On täälläkin alkanut ilma selkeästi viilentymään ja kuulemma ihan ennätyskylmää talvea lupailtu, mutta ei täällä sentään ihan Suomen lukemissa vielä olla. Onneksi :)
Se oli siis rakennus/purkamisvaiheessa
...päätin poiketa sinne uudestaan. Vaikka perjantai-iltanakin elämää tuolla kyllä oli, niin nyt lauantai-aamuna sitä vasta olikin! Paljon ihmisiä, Camden Market ja monet pikkukojut olivat täynnä tavaraa ja ruokapaikkojakin tuntui ilmestyneen yön aikana lisää. Ihania tuoksuja, ei voi muuta sanoa.. Kyllä siinä vesi jo herahti kielelle, mutta hillitsin itseni. Olinhan vasta lähtenyt reissuun, vielä ei ollut ruokatauon paikka.
Annokset olivat joissain kojuissa näytillä
Ostelin siinä sitten vähän tuliaisia ja yhtäkkiä totesin pyörineeni täysin tämän päivän aikatauluuni kuulumattomassa paikassa yli tunnin. Oli siis aika jatkaa eteenpäin, kohti varsinaista määränpäätäni, White Hart Lanea. Kun pääsin Seven Sisters -metroasemalle, nappasin mukaani pienen kartan lähialueesta. Toivoin löytäväni siitä reitin Tottenhamin kotistadionille, mutta yllätyksekseni silmiini osuikin aivan jotai muuta:
Päätin kuitenkin ensin käydä etsimässä stadionin ja hyppäsin sokkona bussiin, joka näytti olevan menossa oikeaan suuntaan. Ja jonkin aikaa se menikin ihan oikeaa tietä pitkin, mutta vain jonkin aikaa. Pienen korjausliikkeen ja uuden bussin valinnan jälkeen löysinkin helposti aloitusstadionilleni. Tai ainakin luulen löytäneeni sen. Tältä se näytti:
Odotukseni olivat pikemminkin jotain tällaista:
Joten en nyt ole aivan varma, löysinkö oikean paikan.... Toivottavasti. Seuraavaksi hyppäsinkin takaisin bussiin ja päädyin lopulta Arsenalin kotistadionille. Metrossa istuessani jo totesin, että ei hyvänen aika, näillähän on varmaan peli täällä tänään. Ja niinhän niillä olikin. Vaikka minkälaista Arsukrääsäkojua ja pieniä grillejä oli pystytetty stadionin eteen. Hevospoliisitkin olivat paikalla, huomatkaa heposien visiirit:
Hiukan oli nälkä tässä vaiheessa, joten ostin karkkia. Tiedän, hieno päätös. Sitten oliki seuraavan mutkan vuoro. Menin Leicester Squarelle, ostin kaakaon ja etsn paikkaa, josta saisi musikaaleihin halvalla lippuja. Sellaisia kojuja olikin Leicester Square pullollaan, kaikissa kojuissa oli myös kunnon jonot. Sieltä sitten olisi varmaankin tarkoitus yrittää Oopperan kummitukseen saada lippuja ensi viikolla.
Paljon ihmisiä...
Seuraavaksi nokka kohti QPR:n stadionia. Se olikin hieman vaikeampi löydettävä. Pelkäsin, että tämä jää ainoaksi jalkapallokentäksi, jonka täällä White Cityn alueella näen:
Onneksi yhtäkkiä kuulin jostain laulua ja totesin, että ei hyvänen aika, täälläkin taitaa olla peli tänään. Lähdin siinä sitten summan mutikassa harhailemaan ja vahingossa löysin stadioninkin :)
Suunnistaessani läheiseen Westfieldin ostoskeskukseen törmäsin tällaiseen kylttiin. Toi hymyn huulille:
Westfieldissä kävin lopultakin syömässä ja tekemässä vähän lisää ostoksia. Otin suunnakseni Stamford Bridgen ja lyhyehkön metromatkan jälkeen seisoskelin sen pihassa. Alkoi olla jo aika pimeää, joten kuvat eivät maailman parhaimpia ole:
Ja olihan siellä tuttujakin, lähinnä Wall of Famella:
Kuin 2 marjaa, Nando ei vain
suostunut katsomaan kameraan...
Koska minulla alkoi olla jo hiukan kylmä ja väsymyskin iski, päätin jättää Fulhamin kotistadionin välistä, senhän kuitenkin näen viikon päästä. Ostin siis kaakaon:
ja suuntasin West Hamin kotikentälle Upton Parkiin. Kerrankin loistavat opasteet heti asemalta alkaen:
Kotimatkalla sitten poikkesin vielä lyhyesti Oxford Streetillä ja Muswell Hillissä Sainsbury'sissa ostoksilla. Nyt on pari jauhelihapakettia odottelemassa käristystä jääkaapissa.
Ai muuten, meillähän maito on pahvipurkeissa ja jossain päin maailmaa sitä myydään edelleen pusseissa. Täällä mennään ihan tällaisilla muovipurkeilla:
Suht turha juttu, mutta menköön sarjaamme "Ison-Britannian ja Suomen erot". Samaan sarjaan menee muuten sää, koittakaahan kestää siellä lumimyrskyjen keskellä :) On täälläkin alkanut ilma selkeästi viilentymään ja kuulemma ihan ennätyskylmää talvea lupailtu, mutta ei täällä sentään ihan Suomen lukemissa vielä olla. Onneksi :)
perjantai 30. marraskuuta 2012
Stadikkasuunnitelma
Luvassa tarkka selostus The Premierleague Stadiums in London-kierrossuunnitelmastani. Saattaa olla hiukan puuduttavaa luettavaa, joten kaikki te, jotka ette jalkapallosta niin välitä, anon mitä nöyrimmin anteeksiantoanne.
Elikkäs, aloin suunnittelemaan lauantaille ihan omaa Valioliigakierrostani. Tarkoituksena olisi käydä katsomassa ja ottamassa pari kuvaa kaikilta Valioliigajoukkueiden stadioneilta. Jos stadionin yhteydessä on museo tai siellä järjestetään kiertokäyntejä, ei niihinkään tutustuminen ole poissuljettu ajatus. Seuraavat kohteet siis tähtäimessä:
Ainakin neljä stadionia olisi siis käytävänä, luultavasti kuitenkin koluan nuo kaikki 6. Koska Lontoo on iso kaupunki, tulee tämä kierros tarkoittamaan paljon matkustamista. Alla kuva, josta vähän näkyy, millaisia välimatkoja näillä stadioneilla on toisistaan:
Ajattelin tehdä kierroksen seuraavanlaisessa järjestyksessä:
Tällainen kiertoajelu myös tukee tavoitettani käydä mahdollisimman monella eri metroasemalla täällä :) Innolla siis viikonloppua kohden :D

- Stamford Bridge, Chelsea FC
- White Hart Lane, Tottenham Hotspur FC
- The Boleyn Ground / Upton Park, West Ham United FC
- Loftus Road, Queens Park Rangers FC
- (Craven Cottage, Fulham FC)*
- (Emirates Stadium, Arsenal)*
Ainakin neljä stadionia olisi siis käytävänä, luultavasti kuitenkin koluan nuo kaikki 6. Koska Lontoo on iso kaupunki, tulee tämä kierros tarkoittamaan paljon matkustamista. Alla kuva, josta vähän näkyy, millaisia välimatkoja näillä stadioneilla on toisistaan:
Craven Cottage on Chelsean stadionin asemasta pari asemaa alaspäin.
Ajattelin tehdä kierroksen seuraavanlaisessa järjestyksessä:
- Aloitetaan Tottenhamista; Lähden Highgatesta pitkin Northern-linjaa (musta) ja vaihdan King's Cross St. Pancrasissa Victoria-linjalle (vaalean sininen)
- Kun kerran oikealla suunnalla ollaan, voisin ihan hyvin käydä katsomassa Arsenalin stadionin, se edellyttää kyllä tuben vaihtoa Piccadilly-linjalle (tumman sininen) ja siis lisäsäätöä, mutta Arsenal on melkein matkanvarrella
- Seuraavana QPR. Arsenalista siis Piccadilly-linjaapitkin Holbornin asemalle, jossa vaihdan Central-linjaan (punainen), jota pitkin pääsen White City-asemalle
- Vaihto District-linjalle (vihreä), jonka varrella sijaitsevat sekä Chelsean että Fulhamin stadionit
- District-linjaa pitkin aina Upton Parkiin asti ja West Hamin stadionille
- Kotimatkaa en ole vielä suunnitellut, katsellaan sitä sitten, kun tulee ajankohtaiseksi
Tällainen kiertoajelu myös tukee tavoitettani käydä mahdollisimman monella eri metroasemalla täällä :) Innolla siis viikonloppua kohden :D
torstai 29. marraskuuta 2012
Päiväkirjamerkintä 29.11.2012
Rakas Päiväkirja,
Tällä viikolla on kaikki sujunut oikein hyvin. Jostain kumman syystä koko viikon on ollut aika mahtava fiilis (hyvän mielen musiikkia :)). Vaikka tietysti ikävöin edelleen kaikkia tuolla Suomessa, olen varmaankin jollain tavalla tottunut tähän ikävän tunteseen. Tai sitten olen alkanut unohtaa ;)
Rakas Päiväkirja, taidan rakastaa Lontoota. Lontoo on niin suuri, täällä on niin paljon nähtävää ja tehtävää. Ja täällä on paljon ihmisiä, siitä pidän eniten, rakas Päiväkirja. Kaduilla riittää vilinää aamusta iltaan. Erilaisia ihmisiä menossa eri suuntiin ja erilaisiin paikkoihin. Erilaisuus, siitä pidän täällä Lontoossa kaikkein eniten.
10.12. olen menossa Fulham vs. Newcastle Valioliigaotteluun. Vaikka Fulham on tällä hetkellä vasta 10. ja Newcastle 14. sarjataulukossa, odotan ottelua innolla. Vaikka kentällä ei lempipelaajiani heilukaan, ehkä löydän uusia, vähän tuntemattomampia seurattavia. Ja onhan se kuitenkin Valioliigatason matsi, siis oikeastaan kovatasoisinta futista, mitä olen koskaan nähnyt paikanpäällä. Pari viikkoa siis pitäisi vielä odottaa, rakas Päiväkirja.
Tuosta ottelusta tuli muuten mieleeni, rakas Päiväkirja, että minunhan oli tarkoitus jossain vaiheessa tehdä se stadionkierros. Eli siis käydä ainakin ulkopuolelta tsekkaamassa nämä lontoolaisten Valioliigajoukkueiden kotistadionit. Pitääkin alkaa sitä tässä pikkuhiljaa suunnittelemaan. Ehkä sitä voisi jollakin stadionilla ottaa sellaisen opastetun kierroksen stadionin uumeniin. Laitetaan mietintämyssyyn.
Rakas Päiväkirja, nyt en valitettavasti keksi enää, mistä kirjoittaisin. Ehkä tämä riittää tällä erää.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012
The Underground
Lontoossa pyörii tämä kuuluisa Tube/Underground-tsydeemi, eli siis maanalainen/metro näin suomennettuna.
Alla vähän plussia ja miinuksia, joita olen tässä kokemusteni perusteella keräillyt maanalaisen käyttämisestä:
Osa maanalaista verkostoa
Alla vähän plussia ja miinuksia, joita olen tässä kokemusteni perusteella keräillyt maanalaisen käyttämisestä:
Plussat
|
Miinukset
|
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)